Mantan Tarina!
Elämää ongelmakoiran kanssa…
Eilen kotiin tultuani sohvalla oli valtava lammikko pissaa, tiesin heti
kenen. Tämä herätti vanhat muistot taas mieleen, mitä olemme kokeneet tämän
koiran kanssa.
En ole ikinä puhunut/kirjoittanut tästä aiheesta julkisesti eikä tämä tule
olemaan helppoa, saatan yrittää poistaa tämän postauksen sen valmistuttua. En
tiedä mitä pelkään? Ehkä sitä että ihmisten ”täydellinen kuva” meistä
murskautuu tai, että ihmiset alkavat kritisoimaan ja arvostelemaan meitä.
Ajattelin kuitenkin koska tämä on blogini, minun täytyy kertoa rehellisesti
kaikesta myös niistä huonoista hetkistä, koska elämä ei ole täydellistä.
Kirjoitin aikaisemmin
" Manta tuli meille kun se oli n. 2-vuotias. Tytöllä ei ollut ollut kovin ruusuinen elämä aikaisemmin, jonka takia sillä oli vakavia käytöshäiriöitä (kuten vakava eroahdistus, remmirähinä ja allensa pissaaminen). Mantan kuntoutumiseen on mennyt aikaa ja paljon kyyneliä, mutta tyttö on pohjimmiltaan aina ollut todella sympaattinen ja rakastava koira. Sillä oli alussa vaikeuksia rauhoittumisen / palautumisen kanssa, nykyään palautuu hetkessä ja onkin paljon rauhallisempi kun alussa. Manta on tullut pitkän matkan siitä mitä se oli ja onkin elämäänsä tyytyväinen sohvaperuna. "
Mantalla ei ollut kovin helppo elämä ennen. Ei siittä sen enempää , mutta Manta oli mieheni Äitin koira, kunnes hän nukkui pois :/. Manta tuli meille 16.10.2011, kun se oli noin 2 vuotias.
Amstaffihan ei ole mikään helppo rotu muutenkaan, siihen lisätään rankka
elämä, heikko hermorakenne, energinen luonne, vilkas hormonitoiminta ja
kouluttamattomuus. Manta oli myös minun ensimmäinen koira. Oli meillä pienenä
ollut lapinkoira Niila ja hoitokoiria, olin myös eläinten kanssa ollut
kokoelämäni. Miehelläni kyllä oli ollut koiria koko lapsuuden ajan.
Sitä on vaikea kuvailla millaista on elää kun toisaalta rakastaa kyseistä
koiraa, mutta toisaalta tuntui todella raskaalta. Joinain päivinä ajattelin
että ei tästä tule mitään ehkä meidän täytyy luovuttaa, mutta Mantan lojaali ja
rakastava luonne kuitenkin sai aina jaksamaan.. Alussa tuntui kun otimme kasi askelta
eteenpäin kohta otimme jo neljä askelta taaksepäin, se oli todella
turhauttavaa. Monet kerrat itkin yöllä epätoivosta ja syytin itseäni ja
osaamattomuuttani, tein kuitenkin parhaan taitoni mukaan. Minulla ei ehkä ollut
paras kärsivällisyys tai parhaita työkaluja saada ongelmia nopeammin alusta
asti pois, mutta opin matkalla ja yhdessä kehityimme. Kadun sitä että tunsin
välillä suurta katkeruutta asian suhteen. Tarpeeksi monta
takapakkia, mietin jälkeenpäin jos olisin vaan osannut paremmin ja, jos olisin
olut kärsivällisempi. Itkin usein myös
sen jälkeen jos olin suuttunut Mantalle, eihän se ole koiran vika. Itku yltyi
kun Manta tulee lohduttamaan sinua ja painaa päänsä syliisi, silloin myös sydän
suli.
En uskaltanut ensimmäisen 2 viikon aikana taluttaa Mantaa yksin ilman
miestäni, koska se oli niin voimakas ja mahdoton. Tuntui että sitä ei oltu
paljon talutettu koska se ei tuntunut ymmärtävän missä kohtaa ihmistä tai tietä
sen pitäisi kulkea, suoraan kulkeminenkin oli ongelma.
”Red zone” kohtaukset ja Remmirähinä
Manta oli aluksi tosi levoton, varsinkin uusissa tilanteissa ja paikoissa. Jos
jokin sai sen hätääntymään tai epävarmaksi, sen oli todella vaikeaa rauhoittua
pitemmänkään ajan jälkeen. Toiset koirat
olivat meille todella vaikeita alussa, Manta meni niin sanottuun ”red zone”
tilaan jolloin yksinkertaisesti se ei enää nähnyt, kuullut saati tuntenut
mitään. Amstaffilla on äärimmäisen kovat voimat eivätkä ne tunne kipua
tilanteessa kun olevat tuollaisessa psyykkisessä tilassa siksi fyysisestikin
haastavaa tilanteet olivat äärimmäisen haastavia, kun vastaan tuli koiria.
Ohitustilanteen jälkeenkin sillä kesti 10-20 min ennekuin se palautui ”kohtauksestaan”
se jatkoi vaan riehumista edelleen vaikka koira oli jo pois näkyvistä. Tätä ei
pysty kuvailemaan oikeasti millaisia nuo tilanteet ovat olleet, vain vahvan
rodun omistajat voivat ymmärtää sen. Manta ei olisi huomannut vaikka olisit
pudottanut sen nenän eteen kokonaisen grillatun kanan. Tilanne piti siis saada
hallintaan ennen kuin se yltyi ”red zone” tilaan. Kokeilimme monenmoista tekniikkaa
ja tapaa, mutta parhaiten auttoi aika, sterilointi ja Jekku. Manta alkoi ajan
kanssa pikkuhiljaa oppia rauhoittumista ja vieraat paikatkaan eivät enää olleet
niin vaikeita. Edelleen kamppailemme välillä ohitusten kanssa, mutta Manta
palautuu niistä hetkessä ja reaktiot eivät ole enää yhtä pahoja. (Mantan remmirähinää ei pidä sekoittaa agressioon, sillä tyttö ei ikinä osoittanut agressiivisia merkkejä vapaana koiria tavatessaan.)
Eroahdistus
Aluksi emme huomanneet mitään poikkeavaa Mantan yksin ollessa, mutta
naapuri kertoi Mantan huutaneen ja ulisevan yksin ollessaan. Tämä sai minut
todella huolestuneeksi koska en tiennyt, että meillä oli ongelmaa tämän asian
kanssa. Kokeilimme erilaisia koulutus metodeja ja, myös haukunestopantaa.
Jossain vaiheessa haukkuminen loppui, mutta yltyi takaisin kun muutettiin
uuteen asuntoon. Olin taas aivan toivoton kun heti uudessa kodissa saimme
valituksia koirastamme, onneksi tämä vaihe meni nopeasti ohi ja Jekku pennun
tulo taloon muutti kaiken. Mantalla oli nyt seuraa yksin ollessaan, niin eroahdistus
loppui kuin seinään. Me kuvasimme ja äänitimme yksin oloa, ehkä myös pennun
koulutus yksin oloon auttoi myös Mantaa. Kaksi vuotta myöhemmin kun muutimme
omaan rivitaloasuntoon olin hieman peloissani, mietin laukaiseeko muutto taas
ahdistuksen? Onneksi tätä ei kuitenkaan tapahtunut.
Sisäsiistiys/pissailu
Tyttö ei ollut täysin sisäsiisti, kun tuli meille ja hänellä oli ongelmia
pidättämisen kanssa. Manta saattoi laskea alleen innostuksesta, pelästyksestä tai
jos meille tuli vieraita. Vieraat joutuivat aina olemaan huomioimatta Mantaa
aluksi, koska oli vaara aina että se pissaisi. Meni ainakin 1-2 vuotta ennen kuin
tämä käytös helpottui. Edelleenkin joskus erittäin innostuneena saattaa
vahingossa pissata sisälle, kun meille tulee esim. meidän vanhemmat kylään. Mantalla oli myös erittäin voimakkaat juoksut,
vuoto oli kovaa ja virtsailu sisälle lisääntyi joka päiväiseksi. Tilanteen
ikävyyttä lisäsi vielä se että Manta valitsi aina pissa paikakseen kaikki
mahdolliset pehmeät alustat, kuten sohva, sänky, matot ja uuden koiranpetinsä. Juoksujen aikaan pidimme Mantalla vanhusten
vaippoja jalassa mutta vaipatkaan eivät imeneet kaikkea virtsan määrää, ja
vaipat joskus vaan pahensi asiaa, sillä silloin tyttö pääsi kulkemaan pissapylly/märkävaippa
pitkin kaikkia huonekaluja. Keväällä 2013 pissailu oli muuten loppunut, mutta
juoksujen aikana edelleen oli ongelmana. Manta oli jo kuluttanut hermojani
niiden juoksujen aikana jatkuvalla pissailulla, yhtenä päivänä kuitenkin oli
päässyt sänkyyn pissaamaan oikein kunnon pissat. Olin aivan turta ja istuin
vaan ja itkin sängyn vieressä lattialla, olo oli taas kerran toivoton. Manta
kuitenkin pää alhaalla ja korvat takana tuli luokseni ja laski päänsä syliini,
se koitti lohduttaa minua. Edellisen juoksujen aikana olin jo jutellut
eläinlääkärille ongelmastamme mutta nyt minusta tuntui, että täytyisi varata
eläinlääkäri. Seuraavana päivänä Manta alkoi olla levottomampi ja osoittaa
selviä virtsatulehduksen oireita, tärisikin välillä. Veimme tytön
eläinlääkäriin jossa saimme antibioottia virtsatulehduksen hoitoon, seuraavan
päivän yöllä tilanne kuitenkin paheni. Manta vaikutti todella kipeältä huomasin
virtsassa verta ja, kun tulimme sisään emättimestä alkoi valua verensekaista
limaa. Limaa alkoi erittyä tosi paljon, soitimme saman tien päivystävälle
eläinlääkärille joka tässä tapauksessa ohjasi meidät tuhatjalkaan hätä
leikkaukseen. Kohtutulehdus oli heti eläinlääkärin vastaus, itseäni mietitytti
miten sitä ei oltu huomattu 1½ päivää aikaisemmin? Sterilisointi leikkaus
tapahtui lauantaiaamuna ja tietenkin +50 % hintaan lisää. Ensimmäinen yö oli kivulias ja vinkui jonkun
verran, mutta seuraavana päivänä oli jo normaalin oloinen itsensä. Steriloinnin
jälkeen n. 4kk jälkeen alkoi näkyä selviä muutoksia Mantan käytöksessä, kuten
ruokahalun nousu ja tärkein tytön luonne alkoi tasaantua. Se oppi rauhoittumaan
nopeammin ja virtailu sisälle väheni miltein olemattomaksi. Virtatulehdukset
ovat leikkauksen jälkeen jatkuneet noin. 2 kertaa vuodessa siksi tyttö kävi
ultrassa ja lääkäri tutki asiaa, mutta mitään vikaa ei löydy. Kaksi
vuotta myöhemmin Mantalla alkoi pientä tiputtelua emättimen päässä, ja huomasin
pientä virtankarkailua. Luin että se on normaalia steriloiduille nartuille, nyt
Manta syö tiputteluun tarkoitettua lääkettä.
Terveys- ja iho-ongelmat
Mantalla on ollut myös ongelmia allergian kanssa, 2013 keväällä puhkesi paha ihottuma, jonka vuoksi menimme eläinlääkäriin ja aloitimme eliminoida ruoka-aineita. Uusi ruokavaliokaan ei auttanut, joten saimme kahdesti kortisoni kuurin. Ihottuma loppui kesän jälkeen ja pikkuhiljaa kokeilimme eri ruokia, mistään ei kuitenkaan tullut mitään oireita. Seuraavana keväänä alkoi taas sama ihottuma, nenä ja silmät myös vuosivat, rupesin epäilemään siitepölyallergiaa. Tyttö söi allergialääkettä ja sinkkiä, ja pian oireet helpottivat. Viime kesä iho oli yllätävän hyvä hieman vaan kutisi alku keväästä, emme syöttäneet kun sinkkiä ihon-hoitoon. Mantan etutassun jänne on mennyt pentuna pahasti, tämä jänne kipeytyy aina välillä. Se myös estää/vaikuttaa joitakin aktiviteetteja tai ainakin se täytyy otta huomioon. Tästäkin olemme olleet lääkärissä. Onneksi ontuminen kestää aina hyvien lyhyen aikaa, jos jalka kipeytyy.
Nykyään
Manta on melko normaali koira tänä päivänä ja se osaa nauttia elämästä ja
rentoutua. Se onkin kunnon sohvaperuna nykyään ja rakastaa löhöillä ja saunoa.
Se on hyvin iloinen ja tykkää erityisesti painia mieheni kanssa ja tietenkin
Jekun kanssa. Mantasta löytyy myös leikkisäpuoli ja ulkona se onkin virtaa
täynnä, mutta väsähtääkin paljon nopeammin kuin ennen, eikä pysy loppu leikistä
enää Jekun perässä. Tosiaan rauhoittuminen/ palautuminen tilanteista missä
kiihtyy tapahtuu nykyään hyvin nopeasti. Manta kiintyy tuttuihin ihmisiin hyvin
nopeasti ja syvästi se onkin todella lojaali ja ihana kainalokoira, kun siihen
vaan tutustuu. Aika, sterilointi, Jekku ja me teimme Mantasta tyytyväisemmän koiran.
Ei se elämä vielä täydellistä ole, mutta äärimmäisen suuri ero mistä
lähdettiin.
Pyydän anteeksi kirjoitusvirheitä!