Elämää ongelmakoiran kanssa!

Mantan Tarina!

Elämää ongelmakoiran kanssa…

Eilen kotiin tultuani sohvalla oli valtava lammikko pissaa, tiesin heti kenen. Tämä herätti vanhat muistot taas mieleen, mitä olemme kokeneet tämän koiran kanssa.

En ole ikinä puhunut/kirjoittanut tästä aiheesta julkisesti eikä tämä tule olemaan helppoa, saatan yrittää poistaa tämän postauksen sen valmistuttua. En tiedä mitä pelkään? Ehkä sitä että ihmisten ”täydellinen kuva” meistä murskautuu tai, että ihmiset alkavat kritisoimaan ja arvostelemaan meitä. Ajattelin kuitenkin koska tämä on blogini, minun täytyy kertoa rehellisesti kaikesta myös niistä huonoista hetkistä, koska elämä ei ole täydellistä.

Kirjoitin aikaisemmin 

" Manta tuli meille kun se oli n. 2-vuotias. Tytöllä ei ollut ollut kovin ruusuinen elämä aikaisemmin, jonka takia sillä oli vakavia käytöshäiriöitä (kuten vakava eroahdistus, remmirähinä ja allensa pissaaminen). Mantan kuntoutumiseen on mennyt aikaa ja paljon kyyneliä, mutta tyttö on pohjimmiltaan aina ollut todella sympaattinen ja rakastava koira. Sillä oli alussa vaikeuksia rauhoittumisen / palautumisen kanssa, nykyään palautuu hetkessä ja onkin paljon rauhallisempi kun alussa. Manta on tullut pitkän matkan siitä mitä se oli ja onkin elämäänsä tyytyväinen sohvaperuna. "

Mantalla ei ollut kovin helppo elämä ennen. Ei siittä sen enempää , mutta Manta oli mieheni Äitin koira, kunnes hän nukkui pois :/. Manta tuli meille 16.10.2011, kun se oli noin 2 vuotias.

Amstaffihan ei ole mikään helppo rotu muutenkaan, siihen lisätään rankka elämä, heikko hermorakenne, energinen luonne, vilkas hormonitoiminta ja kouluttamattomuus. Manta oli myös minun ensimmäinen koira. Oli meillä pienenä ollut lapinkoira Niila ja hoitokoiria, olin myös eläinten kanssa ollut kokoelämäni. Miehelläni kyllä oli ollut koiria koko lapsuuden ajan. Sitä on vaikea kuvailla millaista on elää kun toisaalta rakastaa kyseistä koiraa, mutta toisaalta tuntui todella raskaalta. Joinain päivinä ajattelin että ei tästä tule mitään ehkä meidän täytyy luovuttaa, mutta Mantan lojaali ja rakastava luonne kuitenkin sai aina jaksamaan.. Alussa tuntui kun otimme kasi askelta eteenpäin kohta otimme jo neljä askelta taaksepäin, se oli todella turhauttavaa. Monet kerrat itkin yöllä epätoivosta ja syytin itseäni ja osaamattomuuttani, tein kuitenkin parhaan taitoni mukaan. Minulla ei ehkä ollut paras kärsivällisyys tai parhaita työkaluja saada ongelmia nopeammin alusta asti pois, mutta opin matkalla ja yhdessä kehityimme. Kadun sitä että tunsin välillä suurta katkeruutta asian suhteen. Tarpeeksi monta takapakkia, mietin jälkeenpäin jos olisin vaan osannut paremmin ja, jos olisin olut kärsivällisempi.  Itkin usein myös sen jälkeen jos olin suuttunut Mantalle, eihän se ole koiran vika. Itku yltyi kun Manta tulee lohduttamaan sinua ja painaa päänsä syliisi, silloin myös sydän suli.  

En uskaltanut ensimmäisen 2 viikon aikana taluttaa Mantaa yksin ilman miestäni, koska se oli niin voimakas ja mahdoton. Tuntui että sitä ei oltu paljon talutettu koska se ei tuntunut ymmärtävän missä kohtaa ihmistä tai tietä sen pitäisi kulkea, suoraan kulkeminenkin oli ongelma. 

”Red zone” kohtaukset ja Remmirähinä

Manta oli aluksi tosi levoton, varsinkin uusissa tilanteissa ja paikoissa. Jos jokin sai sen hätääntymään tai epävarmaksi, sen oli todella vaikeaa rauhoittua pitemmänkään ajan jälkeen.  Toiset koirat olivat meille todella vaikeita alussa, Manta meni niin sanottuun ”red zone” tilaan jolloin yksinkertaisesti se ei enää nähnyt, kuullut saati tuntenut mitään. Amstaffilla on äärimmäisen kovat voimat eivätkä ne tunne kipua tilanteessa kun olevat tuollaisessa psyykkisessä tilassa siksi fyysisestikin haastavaa tilanteet olivat äärimmäisen haastavia, kun vastaan tuli koiria. Ohitustilanteen jälkeenkin sillä kesti 10-20 min ennekuin se palautui ”kohtauksestaan” se jatkoi vaan riehumista edelleen vaikka koira oli jo pois näkyvistä. Tätä ei pysty kuvailemaan oikeasti millaisia nuo tilanteet ovat olleet, vain vahvan rodun omistajat voivat ymmärtää sen. Manta ei olisi huomannut vaikka olisit pudottanut sen nenän eteen kokonaisen grillatun kanan. Tilanne piti siis saada hallintaan ennen kuin se yltyi ”red zone” tilaan. Kokeilimme monenmoista tekniikkaa ja tapaa, mutta parhaiten auttoi aika, sterilointi ja Jekku. Manta alkoi ajan kanssa pikkuhiljaa oppia rauhoittumista ja vieraat paikatkaan eivät enää olleet niin vaikeita. Edelleen kamppailemme välillä ohitusten kanssa, mutta Manta palautuu niistä hetkessä ja reaktiot eivät ole enää yhtä pahoja.  (Mantan remmirähinää ei pidä sekoittaa agressioon, sillä tyttö ei ikinä osoittanut agressiivisia merkkejä vapaana koiria tavatessaan.) 

Eroahdistus

Aluksi emme huomanneet mitään poikkeavaa Mantan yksin ollessa, mutta naapuri kertoi Mantan huutaneen ja ulisevan yksin ollessaan. Tämä sai minut todella huolestuneeksi koska en tiennyt, että meillä oli ongelmaa tämän asian kanssa. Kokeilimme erilaisia koulutus metodeja ja, myös haukunestopantaa. Jossain vaiheessa haukkuminen loppui, mutta yltyi takaisin kun muutettiin uuteen asuntoon. Olin taas aivan toivoton kun heti uudessa kodissa saimme valituksia koirastamme, onneksi tämä vaihe meni nopeasti ohi ja Jekku pennun tulo taloon muutti kaiken. Mantalla oli nyt seuraa yksin ollessaan, niin eroahdistus loppui kuin seinään. Me kuvasimme ja äänitimme yksin oloa, ehkä myös pennun koulutus yksin oloon auttoi myös Mantaa. Kaksi vuotta myöhemmin kun muutimme omaan rivitaloasuntoon olin hieman peloissani, mietin laukaiseeko muutto taas ahdistuksen? Onneksi tätä ei kuitenkaan tapahtunut.  

Sisäsiistiys/pissailu

Tyttö ei ollut täysin sisäsiisti, kun tuli meille ja hänellä oli ongelmia pidättämisen kanssa. Manta saattoi laskea alleen innostuksesta, pelästyksestä tai jos meille tuli vieraita. Vieraat joutuivat aina olemaan huomioimatta Mantaa aluksi, koska oli vaara aina että se pissaisi. Meni ainakin 1-2 vuotta ennen kuin tämä käytös helpottui. Edelleenkin joskus erittäin innostuneena saattaa vahingossa pissata sisälle, kun meille tulee esim. meidän vanhemmat kylään.  Mantalla oli myös erittäin voimakkaat juoksut, vuoto oli kovaa ja virtsailu sisälle lisääntyi joka päiväiseksi. Tilanteen ikävyyttä lisäsi vielä se että Manta valitsi aina pissa paikakseen kaikki mahdolliset pehmeät alustat, kuten sohva, sänky, matot ja uuden koiranpetinsä.  Juoksujen aikaan pidimme Mantalla vanhusten vaippoja jalassa mutta vaipatkaan eivät imeneet kaikkea virtsan määrää, ja vaipat joskus vaan pahensi asiaa, sillä silloin tyttö pääsi kulkemaan pissapylly/märkävaippa pitkin kaikkia huonekaluja. Keväällä 2013 pissailu oli muuten loppunut, mutta juoksujen aikana edelleen oli ongelmana. Manta oli jo kuluttanut hermojani niiden juoksujen aikana jatkuvalla pissailulla, yhtenä päivänä kuitenkin oli päässyt sänkyyn pissaamaan oikein kunnon pissat. Olin aivan turta ja istuin vaan ja itkin sängyn vieressä lattialla, olo oli taas kerran toivoton. Manta kuitenkin pää alhaalla ja korvat takana tuli luokseni ja laski päänsä syliini, se koitti lohduttaa minua. Edellisen juoksujen aikana olin jo jutellut eläinlääkärille ongelmastamme mutta nyt minusta tuntui, että täytyisi varata eläinlääkäri. Seuraavana päivänä Manta alkoi olla levottomampi ja osoittaa selviä virtsatulehduksen oireita, tärisikin välillä. Veimme tytön eläinlääkäriin jossa saimme antibioottia virtsatulehduksen hoitoon, seuraavan päivän yöllä tilanne kuitenkin paheni. Manta vaikutti todella kipeältä huomasin virtsassa verta ja, kun tulimme sisään emättimestä alkoi valua verensekaista limaa. Limaa alkoi erittyä tosi paljon, soitimme saman tien päivystävälle eläinlääkärille joka tässä tapauksessa ohjasi meidät tuhatjalkaan hätä leikkaukseen. Kohtutulehdus oli heti eläinlääkärin vastaus, itseäni mietitytti miten sitä ei oltu huomattu 1½ päivää aikaisemmin? Sterilisointi leikkaus tapahtui lauantaiaamuna ja tietenkin +50 % hintaan lisää.  Ensimmäinen yö oli kivulias ja vinkui jonkun verran, mutta seuraavana päivänä oli jo normaalin oloinen itsensä. Steriloinnin jälkeen n. 4kk jälkeen alkoi näkyä selviä muutoksia Mantan käytöksessä, kuten ruokahalun nousu ja tärkein tytön luonne alkoi tasaantua. Se oppi rauhoittumaan nopeammin ja virtailu sisälle väheni miltein olemattomaksi. Virtatulehdukset ovat leikkauksen jälkeen jatkuneet noin. 2 kertaa vuodessa siksi tyttö kävi ultrassa ja lääkäri tutki asiaa, mutta mitään vikaa ei löydy.   Kaksi vuotta myöhemmin Mantalla alkoi pientä tiputtelua emättimen päässä, ja huomasin pientä virtankarkailua. Luin että se on normaalia steriloiduille nartuille, nyt Manta syö tiputteluun tarkoitettua lääkettä.

Terveys- ja iho-ongelmat

Mantalla on ollut myös ongelmia allergian kanssa, 2013 keväällä puhkesi paha ihottuma, jonka vuoksi menimme eläinlääkäriin ja aloitimme eliminoida ruoka-aineita. Uusi ruokavaliokaan ei auttanut, joten saimme kahdesti kortisoni kuurin. Ihottuma loppui kesän jälkeen ja pikkuhiljaa kokeilimme eri ruokia, mistään ei kuitenkaan tullut mitään oireita. Seuraavana keväänä alkoi taas sama ihottuma, nenä ja silmät myös vuosivat, rupesin epäilemään siitepölyallergiaa. Tyttö söi allergialääkettä ja sinkkiä, ja pian oireet helpottivat. Viime kesä iho oli yllätävän hyvä hieman vaan kutisi alku keväästä, emme syöttäneet kun sinkkiä ihon-hoitoon. Mantan etutassun jänne on mennyt pentuna pahasti, tämä jänne kipeytyy aina välillä. Se myös estää/vaikuttaa joitakin aktiviteetteja tai ainakin se täytyy otta huomioon. Tästäkin olemme olleet lääkärissä. Onneksi ontuminen kestää aina hyvien lyhyen aikaa, jos jalka kipeytyy. 

Nykyään

Manta on melko normaali koira tänä päivänä ja se osaa nauttia elämästä ja rentoutua. Se onkin kunnon sohvaperuna nykyään ja rakastaa löhöillä ja saunoa. Se on hyvin iloinen ja tykkää erityisesti painia mieheni kanssa ja tietenkin Jekun kanssa. Mantasta löytyy myös leikkisäpuoli ja ulkona se onkin virtaa täynnä, mutta väsähtääkin paljon nopeammin kuin ennen, eikä pysy loppu leikistä enää Jekun perässä. Tosiaan rauhoittuminen/ palautuminen tilanteista missä kiihtyy tapahtuu nykyään hyvin nopeasti. Manta kiintyy tuttuihin ihmisiin hyvin nopeasti ja syvästi se onkin todella lojaali ja ihana kainalokoira, kun siihen vaan tutustuu. Aika, sterilointi, Jekku  ja me teimme Mantasta tyytyväisemmän koiran. Ei se elämä vielä täydellistä ole, mutta äärimmäisen suuri ero mistä lähdettiin. 

Pyydän anteeksi kirjoitusvirheitä!