lauantai 21. marraskuuta 2015

Ensilumi!

                          Ensilumi



Tallilla


Eilen alkoi sataa räntää, sanoin "ei toi maahan asti jää" noh jäihän se.  Lumisade vain yltyi ja, kun saavuin tallinpihaan oli jo aivan valkoinen maa. Minut otettiin hienosti vastaan Simon uudella tallilla, ja hainkin jo hevosia sisään ensimmäisen 3 minuutin jälkeen. Simo ensin juoksutettiin ja sitten tehtiin pientä hömpsäilyä kentällä sen ja Ainon kanssa. Päätin jäädä auttamaan Ainoa iltatallin teossa ja kun vihdoin lähdin kotiin päin oli aivan kamala keli ajaa!  Jokavuotinen lausahdus "Talvi yllätti autoilijat" on aina hämmentänyt minua, aina se talvi tulee ja talvella on liukasta. Itsellä on sen verran järkeä päässä että kun keli on huono niin, silloin hiljennetään nopeuksia (varsinkin käännöksissä)

(kuvia ei ole, koska oli sen verran myöhä ja pimeää) 




Jekun vuoden ensilumi!

Riitelimme ukon kanssa, koska hän ei jaksanut nousta ajoissa minun ja koirien kanssa ulkoilemaan, siispä komensin hänetä myöhemmin menemään Mantan kanssa ulos metsälenkille (en halunnut antaa periksi). Lähdin siis pojan kanssa kaksin ulos. Jekku oli aivan innosta piukeena lumesta,  nenä maata nuuskien  ja häntä vispaten käveltiin rantaa kohti. Rannalla poika sai juosta ja pomppia mielensä mukaan, myöhemmin otettiin muutamat poseeraukset.




Eilen illalla meni sähköt muutamaksi tunniksi, oli mukavaa ukon ja koirien kanssa katsella kynttilänvaloa ja nautia viinistä (koirat eivät saaneet nauttia kylläkään viinistä).






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti